keskiviikko 24. elokuuta 2011

Leevi :)

Leevi on saanut ihastelua osakseen oman perheen lapsien lisäksi puolelta luokkaa lapsia... :D Voi vain kuvitella, kultaisennoutajan pentu ja iso lauma lapsia...  Leevi myös reippaasti auttaa perhettä muistamaan että työt alkaa joskus, herättämällä aamuisin 5.30 eli samaan aikaan kun pentulaatikossa herättiin ;D

 Pennut oppivat jo kasvattajan luona osallistumaan siivoukseen,
näin se sitten luontevasti jatkuu omissa kodeissakin... ;)
Leevi osaa jo muutaman käskynkin joten saas nähdä minne Leevi ja Susanna vielä ehtii ennen ensimmäistäkään pentutapaamista... Kivoja kuulumisia :)

tiistai 23. elokuuta 2011

Caran terkut


Vähemmästäkin väsyttää kun on keksinyt valveillaoloaikana mitä taitavampia Houdini temppuja ;) Joka aamu Cara (R. Celtic Sea Shell) kuulemma löytyy jostain muualta kuin sieltä mistä 'piti' eli ei ainakaan isoveljien kainalosta rajatulta alueelta... Sitkeitä on pennut keksimään keinot että saavat tuntea olonsa mukavaksi :)

Täällä pentu löytyi tänä aamuna kirjahyllyn alimmalta hyllyltä: kirjat oli työnnetty sivuun ja -tyyny- työnnetty tilalle. Kummallisia nuo ihmiset kun ovat kirjoja laittaneet niin mukavaan pesään!

Eilen koettiin sääherrran mahtavuus: hätien tekeminen oli aivan mahdotonta kun taivas kaatoi ämpäristä vettä niskaan samaan aikaan. Ja sitä jatkui ja jatkui.. Ukkonen siihen päälle vielä niin kummasti katosi pisuhätä!

:)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kuvia kävelyretkestä joenrantaan ja kuivattelusta nurmikolla...

Huomenna 9 viikkoa pentujen syntymästä!
Kaikki ovat asettuneet omiin koteihinsa ja kasvattaja on taas niellyt sen ikävän tosiasian ettei niitä kaikkia koskaan voi itse pitää.. Kamalin ja 'epäreiluin' puoli koko showssa, se suru pentujen perään: voi yhden kerran miten näitäkin ipanoita on ikävä!

Pentujen kiihkein oppimisaika on meneillään joten kaikki energia muutamaan asiaan: turvallinen suhde, sisäsiisteys, pillikutsu ruualle, erilaisiin paikkoihin 'retkeily', erilaisten ihmisten ihastelu, piipahtelu kummallisiin paikkoihin ja asioiden sulattelu.

Tästä se lähtee :)

lauantai 20. elokuuta 2011

"Anilta" tuli terkut että ensimmäinen yö sujunut leppoisasti sängyn alla ja valtakunnassa kaikki hyvin :)

Me kävimme tänään pantaostoksilla ihmettelemässä maailmaa... Olipa umpiväsyttävä reissu.. 


perjantai 19. elokuuta 2011

pennut ovat lähteneet :(

Punamerkkinen narttu muutti tänään Keravalle ja poru pääsi kasvattajalta ;(

Onnea uuteen kotiin rakas pentu ja Onnea 'isosta pikkuisesta' Anne ja Jari :)

Viimeiset tytöt teki todella hienosti paperille hädät koko ajan joten siivous on ollut helppoa, enää pikku hesari oven suussa muistuttaa siitä että talossa on vielä yksi pentu: 8 viikkoinen pikkuinen 'Sintti' jonka nimeä vielä haeskellaan :)

Kiitokset kaikille mielenkiinnosta pentuja kohtaan, palataan asiaan ehkä tulevina vuosina :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Hyvää matkaa Cara!

Cara (Resound Celtic Sea Shell alias Caramelli, oranssi narttu) muutti tänään omaan kotiin ja jäi onneksi tänne lähelle Helsinkiin :))) Caraa odottaa kaksi isoaveljeä kotona joiden pää laittaa sekaisin :D

Onneksi Olkoon Jaana ja Cara!



Vielä on yksi narttu vailla sitä omaa ihmistä. Vilkas toiminnanhaluinen muru...
Voi tosin olla että katselen näitä kahta hieman pidempään ennen kuin mietin raaskinko luopua toisesta :D

maanantai 15. elokuuta 2011

kaksi tyttöä etsivät vielä koteja

Kaksi terveeksi tutkittua pentua vailla omaa kotia viime hetken muutosten vuoksi.

oranssi narttu = R. Celtic Sea Shell ja
punainen narttu = R. Red Sea Anemone

Molemmat tytöt ovat vahvoja psyykeltään, punainen kookas vahvarakenteinen narttu, erittäin kontaktihaluinen, aloitteellinen ja korkea energiatasoltaan, erittäin sopiva harrastuskoiraksi. Oranssi taas rauhallisempi ja maltillisempi, itsenäisempi, rakenteeltaan kompakti, sopii kotiinkin jossa ei olla kiinnostuneita koetoiminnasta. Molemmat nartut tyypillisen noutajan tavoin erittäin helppoja käsitellä ja hoitaa, hyvähermoisia ja äänivarmoja peruskultaisia.

Tervetuloa tutustumaan :)



oranssimerkkinen tyttö


punamerkkinen tyttö



lauantai 13. elokuuta 2011

Onnea matkaan Eetu, Leevi, Kalle, Pihka ja Sira!

7 viikkoa tuli täyteen tällä viikolla ja pentuja on päässyt nyt muuttamaan omiin koteihinsa kauan kaivattuina :) Onnea kaikille uusille 'omille ihmisille' ja pienille tassuille elon polulla. Kuulumiset ovat olleet varsin samankaltaisia, aluksi ihmetellään, jätetään pari ateriaa välistä, hädät on tehty paperille, kodin tavat alkaneet tulla tutuiksi ja pian on taas täysi vauhti päällä. Näin se alkaa :)

Kotona on vietetty hurlumhei viikkoa, pentujen luovutusten ohessa Linnean Ruuti sai viiltohaavan tassuunsa ja joutui potilaaksi ja remmilenkeille lähiviikoiksi. 'Vanha' kunnon Lätty tuli kesken pentujen luovutusta hieman yllättäen kotiin, sen 'työ'tehtävä on nyt täytetty :) Ida pudottaa turkkiaan roppakaupalla ja Rio sai Lätystä fillarointikamun. Saa nähdä miten tämä kuvio asettuu...

Pennuista punainen ja oranssi narttupentu etsivät vielä omia koteja viime hetken säätöjen jälkeen. Molemmat pennut terveeksi tutkittu. Lisätietoja pentuinfo sivulta ja rotujärjestön pentuvälityksestä. Tervetuloa tutustumaan... :)

keltainen tyttö pentutestissä

Mikä ihmeen pentutesti? - otetaan pentu pois laumasta, viedään se vieraaseen paikkaan (tässä tapauksessa naapuritaloon), vieraan ihmisen luo (tässä testaajana Janne Ruokonen opaskoirakoululta) , annetaan pennulle tilanteita ja katsotaan mitä tapahtuu (tässä koiranpennulle vieritetään ensimmäistä kertaa palloa ja katsotaan mitä tapahtuu).

maanantai 8. elokuuta 2011

vapaana uros ja narttupentu

Tänään pennut täyttävät 7 viikkoa ja ovat valloittavia sydäntenmurskaajia. Ensimmäinen pentu on jo lähtenyt uuteen omaan laumaansa, 'Caribbean Sea Pirate'. Onnea Eetu! :) Kaksi pentua lähtee vielä illalla matkaan.

Uroksista vapaana on vaaleansini merkkinen pentu (Resound Coral Sea Clownfish) . Lempinimeltään pusukone, valloittavan ja hellyttävän luonteensa vuoksi. Tulee kujertamaan ihan vain silkasta elämänilosta vähän väliä sylkkyyn, antaa pari pusua ja jatkaa taas touhujaan :) Nartuista vapaana on joku mutten tiedä kuka :D Kaksi lähtee tänään, (ainakin pinkki :D ) huomenna käy vielä pentutestaaja ja ylihuomenna tai viimeistään torstaina on tiedossa kuka nartuista on vielä vapaana ellei joku ilmaannu sitä ennen ja ilmaise tahtoaan :D





perjantai 5. elokuuta 2011

torstai 4. elokuuta 2011

Uudet ja vanhat koirienomistajat: laittakaa hyvä linkki talteen: http://www.siruhaku.fi/
Linkin kautta saa yhteyden tunnistusmerkittyjen koirien omistajiin. Loistavaa eli vihdoinkin :)

(esimerkkihakuja voi tehdä vaikka koiranetistä haetulla tunnistumerkintänumerolla joltain esimerkkikoiralta http://jalostus.kennelliitto.fi/ )
Pentujen nimet jatkuivat emänsä jokiteemasta mereen:
Pentue koiranetissä

urokset:
Caribbean Sea Pirate
Coral Sea Clownfish
Blue Sea Star
nartut:
Irish Sea Amber
Celtic Sea Shell
Red Sea Anemone
Indian Sea Amethyst
Baltic Sea Mermaid

Kiitos Linnea Kirsi ja Sari :)

tiistai 2. elokuuta 2011

Eläinlääkärin tarkastus

Kaikille pennuille terveen paperit :) Vielä olisi vaaleansininen uros vailla kotia, samoin viime hetken peruutuksen takia yksi nartuista! Tervetuloa tutustumaan :)